Kattava valikoima kansainvälisiä huipputuotteita - paikallisesti ja ratkaisukeskeisesti

Masspap on mukana Yhdyskuntatekniikan näyttelyssä Tampereella 14.-15.5.2025

Tervetuloa vierailemaan Tampereella Yhdyskuntatekniikan näyttelyssä! Esittelemme tapahtumassa VTA:n nanoteknologiaan perustuvia edistyksellisiä ja innovatiivisia ratkaisuja teollisille ja kunnallisille jätevedenpuhdistamoille. VTA-saostuskemikaalit auttavat puhdistamaan jätevettä tehokkaammin, ekologisemmin, turvallisemmin ja taloudellisemmin.

Yhdyskuntatekniikan näyttely on Suomen suurin infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtuma, jossa on edustettuna seuraavat alat: energiahuolto, jäte- ja ympäristöhuolto, liikenne- ja alueinfra, vesihuolto, koneet, laitteet ja varusteet sekä mittaus-, tutkimus- ja muut palvelut.

Masspap edustaa Suomessa itävaltalaista jätevedenpuhdistuksen ratkaisuihin erikoistunutta yritystä nimeltä VTA. Se on kehittänyt lukuisia ainutlaatuisia tuotteita, joilla jätevedenpuhdistamoiden puhdistustehoa saadaan parannettua, käyttökustannuksia vähennettyä ja ympäristövaikutuksia pienennettyä.

VTA:n ratkaisuilla voidaan mm:

  • nopeuttaa lietteen laskeutumista
  • säästää merkittäviä määriä ilmastusenergiassa
  • poistaa jätevedestä mikromuoveja, viruksia ja muita taudinaiheuttajia sekä mikroepäpuhtauksia
  • poistaa ja estää viemäriverkostossa rikkivetykaasun muodostuminen.
Edistyksellisiä ja innovatiivisia ratkaisuja jätevedenpuhdistamoille: Trioxsan minimoi ilmastusenergian määrän, mikä parantaa energiatehokkuutta ja jätevedenpuhdistamon CO2-neutraaliutta.
VTA:n edistyksellinen Trioxsan® on täysin uudenlainen nestemäinen ratkaisu, joka on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Tuote minimoi tarvittavan ilmastusenergian määrän, mikä parantaa merkittävästi energiatehokkuuttta ja jätevedenpuhdistamon CO₂-neutraaliuttta.

Masspapin osastolla C13 jätevedenpuhdistuksen ratkaisuista kertoo lisää Masspapin edustaja Sami Soratie 📞 050 366 9355.

Yhdyskuntatekniikan YT25-näyttely pidetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 14-15.5.2025. Tapahtuma on maksuton, mutta vaatii rekisteröinnin.

Yhdyskuntatekniikan näyttelyssä Masspap esittelee VTA:n ratkaisuja jätevedenpuhdistukseen.

VTA | We Clean Water on jätevedenpuhdistukseen tarvittavien kemikaalien kehitykseen ja valmistukseen erikoistunut itävaltalainen, yli 65 maassa toimiva innovatiivinen konserni. Yrityksellä on lukuisia ainutlaatuisia ratkaisuja, joilla jätevedenpuhdistamoiden puhdistustehoa saadaan parannettua, käyttökustannuksia vähennettyä ja ympäristövaikutuksia pienennettyä. VTA:n ratkaisujen avulla voidaan nopeuttaa lietteen laskeutumista, säästää merkittäviä määriä ilmastusenergiassa, poistaa jätevedestä mikromuoveja, viruksia ja muita taudinaiheuttajia, mikroepäpuhtauksia, sekä poistaa ja estää viemäriverkostossa rikkivetykaasun muodostuminen. 

 

Uusimmat blogiartikkelimme

Miksi flotaatio ei toimi kuten pitäisi ja miten erotustehokkuus paranee

Flotaatio toimii heikosti useimmiten siksi, että virtausolosuhteet eivät ole hallinnassa. Turbulenssi, epätasainen virtausjakauma ja väärä viipymäaika heikentävät kiintoaineen erotusta ja lisäävät kemikaalikulutusta. Ongelma ei yleensä ratkea kemikaalia lisäämällä, vaan prosessin hydrodynamiikkaa parantamalla.

Lue lisää

Vesihuoltoala tarvitsee nyt tehokkuutta sekä puhdistukseen että energiankäyttöön

Vesihuoltoala kohtaa uusia haasteita, kun EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivi edellyttää jätevedenpuhdistamoilta tiukempaa ravinteiden ja mikroepäpuhtauksien poistoa sekä etenemistä kohti energianeutraalisuutta. Tavoitteiden saavuttamista tukee uusien, innovatiivisten ratkaisujen käyttöönotto.

Lue lisää

Masspap on mukana Pulp & Beyond -messuilla

Tervetuloa tapaamaan meitä osastolle 5c41. Kuulet Masspapin edistyneistä ratkaisuista, tuotteista sekä palveluista paperi- ja selluteollisuudelle. Messut järjestetään 14.-17.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

Lue lisää

Masspap logo

Tarjoamme valmistavan teollisuuden yrityksille koneita, laitteita, käyttötarvikkeita, auditointeja ja koulutuksia, erikoispuhdistuspalveluita ja pesukemikaaleja.

toimisto@masspap.fi
0207 850 540

Pirkkolankatu 6
45130 Kouvola

Suomen Vahvimmat Platina Pohjoismainen kasvusertifikaatti

Copyright © 2026 Masspap Oy