
”Nanoteknologialla on paljon tarjottavaa jätevedenpuhdistukseen. Edustamamme VTA:n tuotteilla typen ja fosforin poisto on kylmänäkin aikana tehokasta, ja uusilla ratkaisuilla voidaan vastata myös tulevaisuuden haasteisiin, kuten PFAS-yhdisteiden, mikromuovien ja mikroepäpuhtauksien poistoon jätevedestä.”
Jätevedenpuhdistamot ovat avainasemassa vesistöjen tilan parantamisessa. EU:n uusi jätevesidirektiivi ohjaa puhdistamoiden toimintaa yhä ympäristöystävällisempään suuntaan.
– Alalla pitkään vallinneet perinteiset toimintatavat ja ratkaisut eivät enää riitä. Esimerkiksi muuttuvat sääolosuhteet rankkasateineen aiheuttavat jätevedenpuhdistamoille haastavia kuormitustilanteita, sanoo Masspap Oy:n toimitusjohtaja Sami Soratie.
Vaikka laitokset ja yhdyskuntavedet olisivat samanlaiset, toimii biologia jokaisessa laitoksessa eri tavalla.
– Nanoteknologialla on paljon tarjottavaa jätevedenpuhdistukseen. Edustamamme VTA:n tuotteilla typen ja fosforin poisto on kylmänäkin aikana tehokasta, asiakkaamme ovat saaneet pidettyä ylivuodot kurissa ja lietteen hallinnan tehokkaana jopa suuren kuormituksen aikana. Nyt uusimmat ratkaisut osoittavat, että samalla voidaan edistää myös mikromuovien poistoa jätevedenpuhdistuksesta ja parantaa vesistöjen tilaa vähentämällä sinne päätyvien PFAS-yhdisteiden määrää Soratie toteaa.
Tehokkuutta innovatiivisilla ratkaisuilla
Masspapin edustamista VTA:n tuotteista Nanocarbon® on tarkoitettu mikroepäpuhtauksien poistamiseen ja sen käytöllä voidaan välttää kalliit laiteinvestoinnit otsonointiin ja aktiivihiilisuodatukseen. Kenttäkokeissa Nanocarbon on osoittanut lupaavia tuloksia PFAS-yhdisteiden ja mikromuovien poistossa ja se tarjoaa kustannustehokkaita ratkaisuja mikroepäpuhtauksien poistoon kunnallisissa ja teollisissa laitoksissa. Nanofloc® puolestaan sitoo tehokkaasti jäteveden kiintoainetta yhteen.
– Passaun kaupungissa oli kymmenisen vuotta sitten hätätilaan johtanut tulva, jolloin kaupungin jätevedenpuhdistamon kapasiteetti ylittyi jopa kuusinkertaisesti. VTA Nanoflocia käyttämällä liete saatiin laskeutettua, eikä sen osalta ylivuotoa tullut lainkaan.
Masspap tarjoaa puhdistamoille myös VTA:n ratkaisun, jonka avulla ne voivat tuottaa uudenlaisella prosessilla jätevedestä vetyenergiaa.
– Näin puhdistamot voivat toimia myös energiantuottajina, Soratie kuvailee, ja toteaa lopuksi:
– Suomalaiset vesistöt ovat kansallisaarteemme. Tämän aarteen suojelemisessa puhdistamoilla on tärkeä rooli.
Kirjoittaja Vilma Hjorth, toimitus@mediaplanet.com
VTA Nanofloc®
- Kiintoaineiden laskeutumisnopeus jopa viisinkertainen
- Ilmastuksen energiankulutus pienenee
- Ravinteiden poisto tehostuu